Mitä tehdä, kun maailma tuntuu liialta?

”Ai sä kuulit siit

Meistä vaan osa päätyy uutisiin

Sä näät vaan huipun nää on jäävuorii

Jäävuorii

Jotkut pistää niiden silmät kii

Ne menee muihin mielenmaisemiin

Näin meille käy ja meit on miljoonii

Miljoonii”

Rodeo

Aurinkoisena lauantaipäivänä irrottaudun hetkeksi opintojen keskeltä ja suuntaan Rodeon keikalle Musiikkitalolle. Olen ollut kevään opintovapaalla ja keskellä tiivistä opiskelujaksoa, joten tauko tulee tarpeeseen. Sama tunnelma tuntuu välittyvän myös yleisöstä. Hetken ajan saamme hengähtää taidokkaan musiikin keskellä ja sulkea muun maailman kriiseineen ulkopuolelle.

Silti uutiset maailman kriiseistä kulkevat mukana arjessa, vaikka niitä yrittäisi välillä rajata pois. Samalla niihin liittyvä voimattomuuden tunne on hyvin todellinen. On helppo väsyä siihen, mitä ei voi ratkaista. Silti huomaan ajattelevani, ettei silmiä voi sulkea kokonaan.

Alkuvuodesta matkustin Keski-Amerikkaan, Guatemalaan. Ennen matkaa suhtauduin maahan varauksella, ja lähtö jännitti minua. Uutisvirtojen perusteella mielikuvani Guatemalasta rakentui lähinnä levottomuuksien ja köyhyyden ympärille. Paikan päällä näin kuitenkin paljon muutakin: ystävällisyyttä, kauneutta ja värejä. Ihmisiä elämässä tavallista arkeaan, yrittämässä parhaansa ja rakentamassa elämästään mahdollisimman hyvää.

Matkan aikana jouduin häpeäkseni myöntämään, kuinka vähän tiesin tästä kauniista maasta ja sen historiasta. Halusin korjata sitä, joten ilmoittauduin Latinalaisen Amerikan historian kurssille, joka osoittautui kevään opinnoistani kaikkein silmiä avaavimmaksi.

Tuona konserttipäivänä olin valmistellut esitelmääni Guatemalan historiasta ja syventynyt maan pitkään sisällissotaan. Vuosina 1960–1996 käyty konflikti vei arviolta yli 200 000 ihmisen hengen, joista suurin osa oli maan alkuperäiskansaa, mayoja. Sodan jäljet näkyvät Guatemalassa edelleen köyhyytenä, eriarvoisuutena ja syvinä yhteiskunnallisina haavoina.

On inhimillistä kokea voimattomuutta maailman ongelmien edessä. Ne ovat liian suuria yhden ihmisen ratkaistaviksi. Tuntuisi jopa oudolta väittää tietävänsä, miten tällaiset kriisit ratkaistaan tai mitä niille pitäisi tehdä. Ehkä juuri siksi silmien sulkeminen maailman kauheuksilta on niin houkuttelevaa. Monia asioita on vaikea ymmärtää, ja jatkuva uutisvirta voi saada olon tuntumaan lamaantuneelta.

Silmien sulkeminen on siis ymmärrettävää, mutta ei täysin vaaratonta. Huomasin itsekin, kuinka helppoa oli rakentaa kokonainen mielikuva Guatemalasta pelkkien uutisotsikoiden perusteella. Jos emme yritä ymmärtää asioiden taustoja, jäämme helposti mielikuvien varaan. Silloin myös kykymme tunnistaa vääryyttä ja reagoida siihen alkaa hiljalleen heiketä.

Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä oppia. Etsiä tietoa, yrittää ymmärtää asioiden taustoja ja nähdä niitä syitä, jotka vaikuttavat myös tähän päivään. Mitä enemmän opimme ja ymmärrämme, sitä paremmin meidän on mahdollista ainakin yrittää toimia. Ymmärrys ei poista voimattomuuden tunnetta, mutta se auttaa jäsentämään sitä.

Se, että yritän tehdä maailmasta itselleni ymmärrettävämmän, helpottaa myös omaa voimattomuuden tunnetta. Kun perehtyy historiaan ja siihen, mihin ihmiset ovat eri aikoina pystyneet, alkaa hahmottaa paremmin myös sitä, mitä ympärillämme tapahtuu nyt.

Tieto ei yksin muuta maailmaa, mutta se voi tehdä meistä valveutuneempia. Se saa meidät pysähtymään, puuttumaan ja älähtämään silloin, kun näemme vääryyttä. Ehkä se antaa myös hieman rohkeutta.

Tässä ajassa on tärkeää pitää silmät auki, vaikka kaikkea ei jaksaisikaan katsoa jatkuvasti.

Ja siksi on välillä lupa hengähtää musiikin, taiteen tai toisten ihmisten keskellä. Ei siksi, että maailma unohtuisi hetkeksi kokonaan, vaan siksi, että jaksaisimme kohdata sen uudelleen.